Kertoisinko sinulle lapsuuteni kesistä? Kesistä, kun aivan tuvan nurkan takaa poimin muovimukillisen mustikoita survottavaksi ja syötäväksi lätyillä. Aivan oikein; ”lätyillä” – koska isolla valurautapannulla paistetut lätyt tuli syödä rullalle käärittynä ja mukissa olevaan mustikkasurvokseen kastaen. Päivistä, jolloin äiti – bikineissä ja auringosta lämpimänä – koputti kamarin ikkunaa herättääkseen minut aurinkoiseen, peilityyneen aamuun. Hän oli jo […]
vieri vieressä hennon pörröiset, karkeasti kiharat vielä kesäisen punaposkiset niittylatojen takana rivissä
kivisen polun varrella loistavat tertuissa pienet pyöreät, ystävällisesti tarjoiltuna pohjantuulen ja ajan myötä viilenevinä päivinä
Sunnuntai tuntui sitkeältä kuin Polly-karkki. Kummallista. Olin vangittuna harmaaseen sumuun. Tunsin kylmän kosteuden ja sormiani alkoi palella. Pitäisi sytyttää takkaan tuli. Pitäisi, koska tupa oli syksystä ja pohjoistuulesta kylmä, mutta viivyttelen, sillä kylmyys on lohdullinen tänään. ”Jää hetkeksi” se sanoo, ”ehdit myöhemmin”, ja ottaa minut kiinni. Seinät ympäröivät minut ystävällisesti, kuten pienen huoneen hämärä. Hellästi. […]
Pehmeänä ja kevyenä kädessäni. Katson sen kiiltävää, aaltoilevaa olemusta ja sen väritystä. Kaunis ja lempeä. Sen tuoksu on lapsuudesta tuttu, siitä kun isoäidin neulomat lapaset kastuivat läpimäriksi lumileikeissä. Muistot potkukelkkailusta ja hiihtoretkistä, lumienkeleistä hangessa pimeinä talvi-iltoina ja säihkyvinä pakkaspäivinä.
Kävelen rantaan, pieneen lahdenpoukamaamme. Veneen luo tultuani tunnen, että tästä tulee hyvä päivä. Tänä syyskuisena päivänä olen yksin veneessä, ja huomenna muistot siitä välkehtivät pehmeinä mielessäni. Järven laineet kimaltelevat auringossa, joka vielä lämmittää minua. Soudan rauhallisin, tasaisin ja tottunein vedoin järven yli, suuntana salmi jossa tiedän aivan lähellä rantaa olevan pieni, mäntyinen ja kallioinen saari. […]
