Olen vuosien varrella neulonut, virkannut, ommellut sekä käsin että koneella kaikenlaista verhoista kansallispukuun, tehnyt ristipistotöitä, kutonut pöytäliinoja, pyyhkeitä ja mattoja, tehnyt kaislatöitä ja kasvivärjännyt sekä kankaita että lankoja…

Luovuus – oli se sitten omaa taikka muiden luovuutta – tuo minulle aina iloa. Se on vankka perustani, johon aina voin palata ja jossa voin levätä, turvallisesti. Luomisen ilo on aina mukanani, ainakin jossain määrin Joskus se on ikään kuin horroksessa ja sen olemassaoloa ei juuri huomaa, mutta sitten kun se herää jälleen on kuin tapaisi vanhan ystävän. Ideat jalostuvat visioiksi, joita on ihan pakko toteuttaa. Etsin kätköistäni taikka ostan itselleni tarvittavat materiaalit ja kohta voin jo nähdä ideani konkretisoituvan.

Työn eteneminen on kuitenkin useimmiten hidasta. Tekee hyvää, että käsitöitä tehdessä ei voi hosua, että vauhti on verkkainen. Neulominen on minusta lähes meditatiivista, ainakin helpommissa osuuksissa, ja ajatukset saavat liitää vapaasti. Toiset kohdat taas vaativat täyden huomion ja saan keskittyä pysyäkseni valppaana. Uppoudun. Tehdessäni käsitöitä tunnen materiaalit ja tarvikkeet käsissäni ja joskus tunnen myös pellavan, villan tai muiden luonnonmateriaalien tuoksut. Vaikka olen tehnyt käsitöitä koko elämäni, löydän edelleen uusia kokeilunarvoisia lähestymiskulmia ja yhdistelmiä, joista voin ottaa oppia.

Luomisen ilo palaa aina, jossakin muodossa.